Lääkärin työ vaatii nöyryyttä ja auttamisen paloa

ElenaPellas

Venäläistaustainen Elena Pellas on synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Vaasan keskussairaalassa.

Isäni oli lääkäri. Hän oli esikuvani, ja hänen ansiostaan myös minä tunsin haluavani auttaa muita ihmisiä. Siksi minustakin tuli lääkäri.

Muutin aikoinaan Vaasaan, koska tapasin paikallisen mieheni. Ensin opin ruotsia mieheni kautta ja kielikursseilla, ja erikoistumisopintojeni aikana Tampereella opin suomea. Olen heti alusta lähtien viihtynyt Vaasassa.

Työssäni autan ensisijaisesti lapsettomia pariskuntia raskauden alkuun. Parasta työssä on uuden elämän luominen sellaisille vanhemmille, jotka eivät pystyneet tulemaan raskaaksi luonnollisin keinoin.

Lääkärin on oltava kärsivällinen ja nöyrä tilanteesta riippumatta. Mielestäni lääkärin ammatissa ylipäätään tärkeintä on rakastaa ihmisiä, haluta auttaa apua tarvitsevia sekä kohdella heitä niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan.

Viihdyn työpaikassani hyvin. Minä pääsen käyttämään täällä taitojani ja kehittymään ammatillisesti. Meillä naistentaudeissa ja synnytyksissä on hyvä työyhteisö. Kun meitä on useampi, on helpompi löytää ratkaisujakin. Teemme hyvää tiimityötä myös sairaanhoitajien kanssa. Ilman heitä ei kaikkea potilastyötä olisi mahdollista toteuttaa.

 Luonto ja saaristo ovat aivan fantastiset. Vaasa on sopivan suuri kaupunki ja sillä on hyvä sijainti lähellä merta.