Toimitilakehittäjä

Vaasa Parks räätälöi yrityksille toimitiloja ainutlaatuisen mallin mukaan

vasaparks3_380x380Kun yritys Vaasan seudulla kaipaa uusia toimitiloja, sen kannattaa olla yhteydessä Vaasa Parksiin. Vuosituhannen vaihteessa perustettu yhtiö räätälöi ja rakennuttaa yrityksille toimitiloja ja hankkii projekteihin myös rahoituksen.

Jo yli kymmenen vuoden ajan trendinä on ollut, etteivät yritykset halua omistaa seiniä. Mieluummin ne käyttävät pääomansa ydinliiketoimintaan, sanoo Vaasa Parksin toimitusjohtaja Ulla Mäki-Lohiluoma.

Kun Vaasa Parksin rakennuttama rakennus on valmistunut, yritys tulee siihen pitkäaikaisiksi vuokralaisiksi. Asiakkaat ovat pääosin Vaasan energiaklusterin yrityksiä ja esimerkkejä toteutuneista räätälöidyistä hankkeista ovat Vaconin toimitilojen laajennus, Powergate-rakennus sekä Citecin pääkonttori. Tällä hetkellä työn alla on Palosaaren Energy Lab mikä on tarkoitettu yhteisenä tutkimusalustana mm. Vaasan Yliopiston ja alueen energiateknologiayritysten käyttöön.

Vaasa Parks toimii Suomen oloissa ainutlaatuisella mallilla, sillä yhtiön omistajatahot ovat sekä yksityisiä että julkisia. Vaasan kaupungin lisäksi yhtiön omistavat tasaosuuksin pääomasijoitusyhtiö Wedeco sekä teknologiakeskus Merinova. Merinovan omistaa puolestaan pitkälti alueen yritykset.

Tällaista Public-Private-Partnership –mallia ei muualla Suomesta löydy. Jos yhtiö olisi täysin julkisessa omistuksessa, sen olisi vaikeampi joustavasti toteuttaa näin mittavia yritystoimitilahankkeita , sanoo Mäki-Lohiluoma.

Hänen mukaansa The Switchin tehdas on esimerkki hankkeesta, joka olisi ollut vaikea toteuttaa muunlaisella mallilla. Yhtiö oli vasta perustettu start up, jolla ei ollut paljon näyttöä, kun Vaasa Parks rakennutti sille tehtaan vuonna 2008.

Vaasa Parks haluaa olla nimenomaan uuden rakentaja, ei niinkään pitkäaikainen kiinteistösijoittaja. Siksi rakennukset mahdollisuuksien mukaan myydään eteenpäin, ja pääomaa vapautuu seuraavaan kohteeseen.

Ainutlaatuista mallia on tultu katsomaan muualtakin ja usein vieraat hämmästyvät alhaisista rakennuskustannuksista.

Kilpailutamme kaikki projektit ja hankimme niihin myös rahoituksen. Mitään turhia neliöitä emme rakennuta.

Kymmenen vuoden aikana Vaasa Parks on rakennuttanut pääosin lentokentän läheisyyteen yli 60 000 m2 uusia kiinteistöjä, joiden investointiarvo on ollut noin 70 miljoonaa euroa. Vaasa Airport Park on pitkään ollut Suomen nopeimmin kasvava yrityspuisto, jossa työskentelee yli 4000 henkilöä.

Vaasa Parks

Coastline-logo